Pinnalliset laskimotukkotulehdukset

Pinnallinen laskimotukkotulehdus esiintyy alaraajojen ihon alla sijaitsevissa pintalaskimoissa. Laskimotulehdukselle altistavat pitkäaikainen alaraajojen laskimoiden vajaatoiminta, suonikohjut, säären alueen ihoon kohdistunut vamma, synnynnäiset hyytymishäiriöt ja tietyt sairaudet. Laskimotulehdus on kiusallinen ja yleensä melko vaaraton, mutta se lisää vaaraa syviin laskimoveritulppiin.

Oireet

Laskimotulehdusta ympäröivällä alueella esiintyy usein turvotusta, kuumotusta, kipua ja väsymyksen tai kiristyksen tunnetta. Suonen kohdalla tuntuu aristava kova juoste, joka johtuu pintalaskimon tukkeutumisesta. Pintalaskimon tukkeumasta tukos ei kuitenkaan lähde liikkeelle, joten sen aiheuttamaa keuhkoveritulpan vaaraa ei ole. Tavallista laajempi pinnallinen laskimotukos voi kuitenkin levitä syviin laskimoihin ja tällöin keuhkoveritulpan vaara on olemassa. Laajan laskimotukoksen yleisoireena voi esiintyä myös kuumetta.

Pinnallisen laskimotukkotulehduksen oireita lisäävät esimerkiksi seisomatyö, liikunnanpuute ja kuumuus.

Pinnallisen laskimotukkotulehduksen itsehoito

Paikallista laskimotulehdusta voi hoitaa itse, jos laskimo on tulehtunut vain muutaman senttimetrin pituudelta. Paikallisesti käytettävä hyytymistä estävä voide Hirudoid forte nopeuttaa paranemista. Jalassa on hyvä käyttää lisäksi tukisukkaa ja pitää jalkaa mahdollisuuksien mukaan koholla. Myös kylmähoito auttaa kipuun. Tulehdukseen on suositeltavaa käyttää myös tulehduskipulääkkeitä, koska ne hidastavat tulehduksen leviämistä. Yleensä lääkitys auttaa 3-5 vuorokauden aikana. Suositeltavaa on olla liikkeellä niin paljon kuin kipeä jalka sallii, sillä liikkuminen vähentää syvän laskimotukoksen vaaraa. Alueen punoitus ja turvotus häviävät tavallisesti 2–3 viikossa mutta tukkeutunut suoni voi tuntua kiinteänä juosteena vielä usean kuukauden ajan, mikä kuitenkaan ei ole vaarallista.

Milloin lääkäriin pinnallisen laskimotukkotulehduksen vuoksi?

Osalla potilaista pinnalliseen laskimotulehdukseen voi liittyä samanaikaisesti syvä laskimotukos ja siksi lääkäriin tulee ottaa yhteyttä seuraavissa tilanteissa:

  • Jos laskimotulehduksen alue on laaja (yli 5 cm) ja arka
  • Jos ilmenee turvotusta nilkassa ja sääressä

Hoitoon on myös syytä hakeutua aina, jos punoitus ei selvästi rajoitu laskimon ympäristöön tai jos laskimotukkotulehdukseen liittyy kuumetta.

Arvioi laskimotulpan riski ennen pitkiä matkoja

Laskimoille eduksi

  • säännöllinen liikunta
  • kävely
  • voimistelu
  • uiminen, pyöräily, tanssiminen
  • suihkutukset
  • rento istuminen jalat suorana tai nilkoista ristissä
  • vähäkalorinen ravinto
  • väljä vaatetus, joka sallii vapaan liikkumisen
  • oikean kokoiset mukavat jalkineet
  • tupakoinnin lopettaminen

Laskimoille haitaksi

  • liikunnan puute
  • raskaiden painojen nostaminen ja kantaminen
  • epäterveellinen ravinto
  • tupakointi ja liiallinen alkoholinkäyttö
  • ylipaino
  • kireät vaatteet
  • liian pienet ja epämukavat jalkineet

Markkinoija:
STADA Nordic, Suomi  |  PL 1310, 00101 Helsinki

Puh. +358 (0)207 416 888
stada@stada.fi  |  www.stada.fi


Markkinoija:
STADA Nordic, Suomi  |  PL 1310, 00101 Helsinki'
Puh. +358 (0)207 416 888
stada@stada.fi  |  www.stada.fi